Впишите название книги, которая вам понравилась,
и выберите наиболее похожую на нее.
Книги, похожие на «Juhan Liiv, Pildikene Peipsi rannalt. Muldmäe Mats. Juak»
Rostrogordo on EU:n rahoilla restauroitu linnoitus Espanjan enklaavissa Melillassa Pohjois-Afrikassa. Sinne perustaa kansainvälinen järjestö ISH radioaseman ja tiedotuskeskuksen. Projektilla on omaperäinen päämäärä: Yritetään palauttaa ihmissyönti mustalle mantereelle, jotta vältyttäisiin nälkäisten massojen rynnäköltä Eurooppaan. Hankkeen turvallisuuspäälliköksi sattuu kirjan kirjoittaja, entinen virolainen poliisi Jaak Kasesoo (pseudonyymi). Jännitysromaani on kirjoitettu muutamia vuosia sitten, mutta siinä on suorastaan profeetellisella tavalla ennakoitu nykyistä ”kansainvaellusta”.
Veijariromaani kertoo suomalaisesta juristista Erik Strandista, joka vapaussodan aiheuttamien sekaannusten vuoksi päätyy Neuvosto-Venäjälle. Olot ovat sekavat myös siellä ja juristia tarvitaan. Strand päätyy tšekan apuriksi hoitelemaan Venäjän kultakauppoja Viron kautta länteen. Jorma Rotko on kirjoittanut romaanin, jossa vaihtelevat rakkausseikkailut ja suurvaltapolitiikka jännittävällä tavalla. Monien mutkien kautta Strand päätyy Viipurin läheiselle Vitsataipaleella, jonne hän aikoinaan kätki kilotolkulla kultaa. Ikävä kyllä talvisota on käynnissä ja venäläiset piirittävät Viipuria. Mitä sitten tapahtui? Lue kirjasta, joka fiktion lisäksi sisältää paljon faktoja 20- ja 30lukujen villistä idästä.

"Vastarannan lumo" seuraa eteläpohjalaista Jaakkolan perhettä, jolla on kahden sukupolven ajan vahvat yhteydet Suomenlahden eteläpuolelle aina Viru-hotellin rakentamisesta Viron itsenäisyyden ajan horjuviin ensiaskeliin. Suomessa vietetyn kulutusjuhlan jälkeen Neuvostoliitto romahtaa ja jouduttaa kuljetusyrittäjä Antti Jaakkolan elämän kohti taloudellista ja henkistä katastrofia. Viro-tietämys Jaakkolan perheessä kasvaa, kun poika Ingo rakastuu setutaustaiseen varieteetanssijaan. Kovia kokeneesta Ingasta sukeutuu suosittu musikaalitähti Suomessa ja Virossa. Evakkomatkat kokenut äiti Anja löytää hengenheimolaisensa tulevasta miniästään. Romaani «Vastarannan lumo» raottaa virolaisen alamaailman pelisääntöjä samalla kun se asettaa suurennuslasin alle suomalaisten pankkien toimintatavat. Niitä pidetään syynä kymmenien tuhansien yritysten konkursseihin ja lukemattomiin itsemurhiin 1990-luvulla. Vastarannan lumo on kertomus myös musiikin parantavasta sekä kansoja ja sukupolvia yhdistävästä vaikutuksesta.
Понравилось, что мы предложили?